Tänään saavuin tallille noin 20 vaille kymmenen. Laskin ensin Janitan kanssa vettä hevosille. Sitten aloimme siivoamaan alatallin karsioita. Ylätalli oli jo siivottu. Elina tuli vähän kymmenen jälkeen ratsastamasta ja auttoi meitä sitten siivoamaan karsinoita. Olimme valmiita suunnilleen 15 yli 11. Sitten kengittäjä tuli tallille. Elina kävi hakemassa kolme ensimmäistä hevosta kengitettäväksi ja minä ja Janita täytimme heinäverkot. Sitten pidimme ruokatauon.
Kun olimme syöneet menimme katsomaan pitikö kengittäjälle hakea lisää hevosia. Valmiina oli jo Roosa ja Veeti, mutta veimme vain Roosan ulos tai siis melkein vein, kunnes Elina huomasi, että yksi yksityisistä hevosista oli karannut! Elina kävi nappaamassa karkulaisen toiseen tarhaan ja sitten vein Roosan ulos ja toin uuden hevosen tilalle.
Tänään saimme luvan irtojuoksuttaa Veetiä! Laitoimme ruunan valmiiksi eli harjasimme ja laitoimme suojat ja suitset. Sitten menimme maneesiin ja päästimme Veetin irti. Aluksi hän vain seisoi paikallaan, mutta maiskutinmme ja heilaituimme raippaa ja Veeti lähti liikkeelle.
 |
| Veeti vähän ihmetteli |
 |
| Hurjaa menoa oli! Jalatkaan ei näy ;D |
 |
| Janita opetti Veetiä peruuttamaan. |
 |
| Ulkoa kuului omituisia ääniä ja niitä piti ihmetellä:) |
 |
| Veeti alkoi seuraamaan meitä jokaista! Viisas poika |
 |
| Lisää peruutus harjoituksia :) |
 |
| Maneesin pohaj tuoksui kai mielenkiintoiselta:) |
 |
| Välillä Veeti pohti pitäisikö tulla luokse vai juosta ympäri maneesia :) |
Irtojuoksutus meni oikein mukavasti. Veeti sai vähän päästellä höyryjä ja juosta kunnolla. Kun olimme saaneet Veetin irtojuoksutettua veimme sen talliin ja purimme sen. Sitten vein jo valmiiksi kengitettyjä hevosia ulos ja toin uusia pihalle. Sitten meillä olikin vapaata ja lähdin tallinomistajan tyttären kanssa ratsastamaan.
Kun tulin ratsastamasta sainkin jo lähteä kotiin :)
Kirjoitan vielä erikseen "tiivistelmän" ja vastauksia kysymyksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti